Tervetuloa Lounais-Suomen Kanakoiraharrastajien kotisivuille!

Lounais-Suomen Kanakoiraharrastajat ry on mannermaisten ja englantilaisten kanakoiraharrastajien yhdistys, joka on perustettu vuonna 1981 ja hyväksytty yhdistysrekisteriin 13.4.1983. Toimintaamme kuuluu edistää koiran ja ohjaajan välistä suhdetta koulutus-, metsästys- ja näyttelytoiminnassa. Lisäksi pyrimme tuomaan esille kanakoiraharrastusta Varsinais-Suomen alueella.
Keväisin pidämme tottelevaisuuskoulutusta ja alkukesästä lähdemme vesi- ja jälkityönharjoitteluun. Hakukoulutukset alkavat puintien salliessa syyskuun alkupuolella. Järjestämme myös ammuntaharjoittelua jäsenillemme sekä mestaruus- ja kinkkukilpailut. Koirat kisaavat noutokilpailussa sekä mestaruuskilpailussa. Viihdepuolella pidämme saunailtoja, koulutusviikonloppuja ja pikkujoulujuhlan.
Haasteotteluita käymme Uudenmaan Kanakoiraharrastajien kanssa ammunnassa ja koirien noutokilpailussa. Satakunnan Kanakoiraharrastajien kanssa pidämme seuraottelun KAER -kokeen muodossa.
Yhdistyksemme järjestää vesi- ja jälkityökokeita sekä KAER -kokeita. Lisäksi olemme järjestämässä Turun koiranäyttelyitä. Yhdistykseemme jäseneksi voit ilmoittautua palautelomakkeen kautta.
Päivitykset
Ajankohtaista
[10.06.2009]
KERHONMESTARUUS JA KESÄPÄIVÄT
Kerhonmestaruus haulikkoammunnassa ratkotaan Kyrössä Karinaisten Kyttien radalla lauantaina 1.8.2009 klo 10 alkaen. Sarjat yleinen, miehet +50 sekä naiset. Osallistumismaksu 10 euroa. Lisätiedot Jari Mustaparta, gsm 0505573143.
Kesäpäivät vietetään 25.7. Piikkiön Tuorlassa noutokokeen sekä tokoilun merkeissä.
Kalenterissa nyt:
15.06. Vesityötreenit Ruskolla
22.06. Vesityötreenit Ruskolla
29.06. Vesityötreenit Ruskolla
06.07. Vesityötreenit Karunassa
13.07. Vesityötreenit Karunassa
20.07. Vesityötreenit Karunassa
25.07. Kesäpäivät Piikkiössä
27.07. Vesityötreenit Karunassa